Ympäristön havainnointi
Ympäristön havainnointi
Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa sarjan blogikirjoituksia aiheesta ympäristön havainnointi. Ympäristöstä voidaan havaita eritasoisia muutoksia, on megatrendiä, villiä korttia, trendiä ja heikkoja signaaleja. Megatrendit ovat suuria muutosvoimia joita vastaan on lähes mahdoton porskuttaa. Naisbitt julkaisi kirjan Megatrendit 1982 ja se oli New York Timesin myydyin kirja kaksi vuotta putkeen. Siihen aikaan megatrendejä ei sillä nimellä vielä tunnettu. Toki muutama vuosikymmen aiemmin oli aiheesta jo kirjoitettu, esimerksiksi Herman Kahn skenaario menetelmän esi-isä. No ei siitä sen enempää, mikä sitten on megatrendi, suuri muutosvoima, eli? Tunnettuja megatrendejä on esimerkiksi väestön ikääntyminen ja digitalisaatio. Väestön ikääntymisellä tarkoitetaan sitä, että väestön ikäjakauma vääristyy siten, että vanhempia on paljon ( ja eletään pidempää ) ja lapsia syntyy vähän. Digitalisaatiolla tarkoitetaan sitten, kaiken viemistä digitaaliseen muotoon. Miten nämä sitten voivat vaikuttaa yrityksen toimintaympäristöön? Ainakin jos ikäihmisiä on lisää, niin sinne tarvitaan todennäköisesti uusia ratkaisuja hoivapalveluiden suorittamiseen, sillä jo nyt hoitajien määrä on liian alhainen. Kun taas digitalisaatio on vyörynyt toimialojen yli ja luonut muun muassa "paperittomia organisaatioita." Kaikessa mitä megatrendeihin tulee onkin hyvä pohtia, että onko kyseessä uhka vai mahdollisuus?
Megatrendit ovat sinällään helppo työkalu ympäristön havainnointiin, sillä ne ovat joka puolella. Mielenkiintoista onkin miksi jotkut organisaatiot yrittävät väenväkisin taistella megatrendejä vastaan? Naisbitt kuvaili megatrendejä virtana. Sitä vastaan voidaan uida, mutta lopulta se vie mennessään. Itse näen sen vielä siten, että kun virta on vienyt vastavirtaan itsepäisesti porskuttavan silinteripäisen kaikkitietävän johtajan aavalle merelle, hän havaitsee siellä paljon muita omissa pikku paateissaan nauttimassa meri-ilmastosta. Itse hän lilluu märissä vaatteissaan valmiina uppoamaan mereen. Viereen lipuu toisen yrityksen johtaja kaksi kerroksisessa huvijahdissaan. Hän havaitsi muutoksen (trendit ja heikot signaalit) jo paljon ennen muita ja menestyi siksi. Yleensä jos puhutaan jo megatrendistä, olisi muutokseen syytä ryhtyä.
Mitä muita megatrendejä tulee mieleen, jotka voisivat vaikuttaa teidän organisaatioonne?
Seuraavaksi kirjoitan huvijahdin omistamasta johtajasta ja hänen tutkastaan havaita pienimmätkin muutokset ympäristössä... ennen muita.
Katso ja tutustu!
Naisbitt, J. (1982). Megatrends: Ten new directions transforming our lives. New York: Warner Books.
Kahn, H., Wiener, A. J., & Hudson Institute. (1967). The year 2000: A framework for speculation on the next thirty-three years. New York: Macmillan.
